Kiimingin kunnan vaakuna
Kiimingin kunnan vaakunassa vihreä väri kuvaa maa- ja metsätalouden valta-asemaa ja vuolinraudat käsityöperinnettä (saavit, reet, astiat ym.). Vaakunan ovat laatineet taiteilija Olof Eriksson ja prof. Oskari Jauhiainen. Sen on kunnanvaltuusto hyväksynyt 17.6.1968 ja sisäasiainministeriö vahvistanut 1.10.1968
Vaakunaselitys
”Vihreässä kentässä kolme hopeateräistä ja kultakahvaista vuolinrautaa asetettuina 2+1.”
Kiiminki on perustettu vuonna 1858 eli se juhli 150-vuotista olemassaoloaan vuonna 2008.
Asukkaat
Ensimmäiset vakinaiset asukkaat saapuivat aiemmin eräalueena olleelle Haukiputaan yläpuoliselle Kiiminkijokivarrelle 1550-luvulla. Tulijat olivat ilmeisesti savolaisia. Taloluku kasvoi 1560-luvulle tultaessa sen verran, että verokirjoihin on merkitty Ala- ja Ylikiiminki. Uudisasutusta kuitenkin häiritsi 1500-luvun lopulla 25-vuotinen sota, ns. vanha viha, jolloin venäläiset tekivät alueella tuhojaan. 1600-luvulla asutus vahvistui, mutta vuosisadan päättivät suuret kuolonvuodet, joita seurasivat 1700-luvun alun katovuodet ja isoviha, jonka aikana vauraaksi mainittu silloinen Alakiiminki hävitettiin lähes kokonaan. Vuosisadan lopulle tultaessa taloluku pääsi jälleen kasvamaan ja ylsikin 65:een. Voimakasta kasvun aikaa oli 1800-luku ja seuraavan vuosisadan alussa väkiluku oli kohonnut jo 2000:een.
Elinkeinot
Elinkeinoista tärkeimmät olivat metsästys ja kalastus. Peltoviljelyä kannattavampaa oli vielä kaskenpoltto ja karjanhoito, myös tervanpoltto yleistyi 1600-luvulla. Tärkeä oli myös 1784 perustettu Koitelin saha, joka lakkautettiin virallisesti 1891. 1800-luvun nälkävuosina karjanhoito ja kalastus korvasivat viljakadon aiheuttamaa vajetta metsän ja tervanpolton tuodessa kuitenkin yli puolet tuloista vuosisadan alkupuolella. Tervanpolton taantuessa metsätyöt saivat itselleen yhä vankemman sijan elinkeinona. Kiiminkiläiset ovat olleet tunnettuja puusepäntaidoistaan. Jo varhain Kiimingin terva- ja lohitynnyrit noteerattiin ehdottomasti parhaina. Sopivia lisätuloja saatiin myös myymällä halkoja, tervakauppa puolestaan hiipui hiljalleen ensimmäiseen maailmansotaan tultaessa. 1900-luvun alkupuolella Kiiminkiin syntyi useita piensahoja. Myllyjä on mainittu olleen mm. Vääräkoskella, Iisakalla ja Hovissa. V. 1913 vahvistettiin Kiiminkijoen uittosääntö. Viimeiset tukit uitettiin vuonna 1958. 1960-luvulle saakka väestö sai Kiimingissä elantonsa pääasiassa maa- ja metsätaloudesta. Ammattijakauman voimakas muuttuminen ilmeni tästä lähtien palvelualoilla ja teollisuudessa työskennelleiden määrän kasvuna. Vuonna 1997 maa- ja metsätalous tarjosi elinkeinon enää n. 2%:lle kiiminkiläisistä työllisistä.
Kirkko
Vaatimukset omasta kirkosta alkoivat Alakiimingissä 1700-luvun puolivälissä. Monien selvitysten jälkeen lupa kappelikirkon rakentamiseen saatiin, ja v. 1760 valmistunut kirkko vihittiin käyttöön vuonna 1761. 25.10.1858 toteutui monen alakiiminkiläisenkin toive, kun Haukipudas ja molemmat Kiimingit erotettiin Iin emäseurakunnasta, johon ne olivat kuuluneet 1400-luvun alkupuolelta lähtien, omaksi kirkkoherrakunnaksi. Tästä lasketaan Kiimingin kunnan itsenäisyyden alkavan. Haukipudas ja Ylikiiminki kuuluivat kappeleina Kiimingin emäseurakuntaan kunnes itsenäistyivät 1873 ja 1909.
Väestönkasvu
Kiimingin 150-vuotisen itsenäisyyden alkuvaiheisiin kuuluu väestönkasvu olojen yleisesti parantuessa ja lapsiluvun kasvaessa. Kehitys jatkui aina 1920-luvulle saakka, jolloin kaupungit ja teolliset keskukset alkoivat vetää väkeä puoleensa. Pohjoisen kautta mentiin aina Amerikkaan asti, esimerkiksi v. 1910 3% silloisista kiiminkiläisistä piti majapaikkaansa Yhdysvalloissa.
Syntyvyys oli erityisen suuri 1880- ja 1920-luvuilla. Erittäin voimakasta väestönkasvun aikaa oli Kiimingissä 1970-luku.
Kiimingin asukasluvun kehitys
1870 1222
1880 1370
1890 1666
1900 1708
1910 1852
1920 2360
1930 2504
1940 2422
1950 2655
1960 2750
1970 3001
1980 5937
1990 8295
1998 9759
1.1.2002 10791
1.1.2003 11113
1.1.2004 11400
1.1.2005 11778
1.1.2006 12108
1.1.2007 12351
31.12.2007 12448
Koulutus
1800-luvun lopulla alettiin kiinnittää enemmän huomiota opetustoimintaan, joka oli perinteisesti jätetty kotien tehtäväksi jo kustannusten vuoksi. Pyhäkoulujen rinnalle saatiin opetusta antamaan kiertokoulu. Papisto puuhasi kansakoulua v. 1885 alkaen, ja kirkonkylällä toiminta aloitettiin seuraavana vuonna. Myöhemmin, 1900-luvun alussa koulutoiminta alkoi muillakin kylillä.
Kiimingin historiaan liittyviä tärkeitä päätöksiä
25.10.1858 SENAATIN PÄÄTÖS, että Iin emäseurakunnasta erotetaan uusi
kirkkoherrakunta emäseurakuntana Kiiminki.
1866 KÄYTÄNNÖN TOTEUTUS. Eroaminen Iistä tapahtui käytännössä vasta
kirkkoherra Calamniuksen kuoltua, jolloin ero oli mahdollinen papiston
palkkausetuja loukkaamatta.
1867 ENSIMMÄINEN KUNTAKOKOUS
1868 KOULUMESTARIN PALKKAAMINEN
1871 KANTAKIRJASTON PERUSTAMINEN
1888 OMA SINETTI
1895 KANSAKOULU KIRKONKYLÄLLE
1913 KANSAKOULU HUTTUKYLÄÄN
1923 YLÄKANSAKOULU HANNUKSEEN
1931 KANSAKOULU JÄÄLIIN
1934 PIIRIKIRJASTO JÄÄLIIN
1945 MEIJERIRAKENNUS KULKUTAUTISAIRAALAKSI JA SAIRASMAJAKSI
1950 KANSAKOULU YLIKYLÄÄN
1952 KANSAKOULU TIRINKYLÄÄN
1962 KESKIKOULU
1964 SIVUKIRJASTOT ALAKYLÄÄN, HUTTUKYLÄÄN JA HANNUKSEEN
1966 UUSI VANHAINKOTI
1968 YHDISTETTY KESKIKOULU JA LUKIO
1973 KUNNANTALO JA PÄÄKIRJASTO-RAKENNUS
LASTEN PÄIVÄKOTI
OHJATTU PERHEPÄIVÄHOITO
Ja nyt
150 vuoden aikana Kiimingin väkiluku on kasvanut yli kahdeksankertaiseksi. Nykyisellään kunta on ikärakenteeltaan nuori (keski-ikä n. 30 vuotta). Elinkeinorakenne on varsin monipuolinen ja yhteistyö Oulunseudun kuntien kanssa tiivistä. Kulttuurin ja liikunnan merkeissä Kiiminki on saanut mainetta niin koti-Suomessa kuin ulkomaillakin aina Amerikkaa ja Australiaa myöten. Tulevina vuosina Kiiminkiä pyritään kehittämään dynaamiseksi ja yhä viihtyisämmäksi kunnaksi, jossa niin peruspalvelut kuin elämänlaatukin sekä Kiimingin luonnon tarjoamat lukuisat mahdollisuudet ovat kaikkien kuntalaisten ulottuvilla.