Vierailija voi nauttia Kiimingissä pohjoispohjalaisesta maalaismaisemasta ja kumpuilevista kangasmetsistä. Ja ennen kaikkea vapaasti virtaavasta Kiiminkijoesta ja kuuluisasta Koitelinkoskesta, joka monen kiiminkiläisen mielestä on pitäjän kaunein paikka. Koiteli on maakunnallisesti arvokas matkailunähtävyys, jolla on myös kulttuurihistoriallinen arvonsa. Sen maiseman erityisarvot perustuvat jokiuomien, koskien, saarien, rantojen ja luonnon erityispiirteisiin.
Kirkonkylän pohjoispuolella löytyy kasvustoltaan arvokasta kalkkikivialuetta, jossa kasvaa muun muassa kämmekkäkasvi tikankonttia, joka on kuntamme nimikkokasvi.
Kasvimaailma on varsinkin Koitelin alueella moni-ilmeinen. Kallionrakojen niukka, mutta koristeellinen sammal-, sara- ja varpukasvillisuus vaihtuu toisaalla pieniin mänty- ja kuusimetsiköihin, toisaalla mitä rehevimpiin lehtojuotteihin tai aurinkoisiin ketolaikkuihin, ja kosken partaalla ja suvannoissa kukoistavat punaiset rantakukat ja valkokukkaiset sätkinlautat.

Myös Kiimingin vuonna 1760 rakennettu kirkko kannattaa nähdä. Se on ainoita lähes kokonaan alkuperäisasunsa säilyttäneitä kirkkoja Suomessa ja sen sisäosan maalaukset ovat kuuluisan kirkkomaalari Mikael Toppeliuksen käsialaa.
Kuvanveistäjä Oskari Jauhiaisen museossa on paitsi tunnetun kuvanveistäjän omia töitä, myös vaihtuvia näyttelyitä eri tyylisuuntia edustavilta suomalaistaiteilijoilta.
Lue näistä linkeistä lisää vierailukohteista Kiimingissä:
Kiiminkijoki > www.kiiminkijoki.fi
Koiteli > www.koiteli.fi
Oskari Jauhiaisen museo > http://www.jauhiaisenmuseo.fi
Kiiminki tiedottaa
Kiimingin kartta
Lisätietoa matkailusta Kiimingissä