Palvelut > Yhdyskuntapalvelut > Kadut ja tiet

Kadut ja tiet

Yleistä

Kiimingin kunnan tekniset palvelut vastaa kunnan alueella olevien teiden ja katujen rakentamisesta / rakennuttamisesta ja kunnossapidosta. Poikkeuksena

Katujen ja teiden suunnittelua, rakentamista ja kunnossapitoa ohjaavat monet lait ja asetukset. Suunnitelmien on perustuttava voimassa olevaan lainsäädäntöön.

Kiimingin kunnan teknisten palveluiden hallinnoimat liikenneväylät on jaettu toiminnallisesti neljään eri luokkaan:

  1. Kaavatiet
  2. Haja-asutusalueen kokoojatiet
  3. Haja-asutusalueen tonttitiet
  4. Kevyen liikenteen väylät

Kunnossapito

Teiden ja alueiden kunnossapito on ympärivuotista toimintaa. Katujen kunnossapito hoidetaan osittain kunnan omalla kalustolla ja yksityisten urakoitsijoiden kalustolla. Jokaiselle teknisten palveluiden hallinnoimalle tielle ja kevyenliikenteenväylälle on määritelty hoitoaika ja hoitoluokka, joiden mukaisesti kunnossapitoa kunnan alueella hoidetaan. Hoitoajoista- ja luokista on kerrottu seuraavaksi tarkemmin.

Hoitoaika on määritelty tie/katu/alue-kohtaisesti. Hoitoaika on määritelty joko talvihoidoksi tai ympärivuotiseksi hoidoksi. Ympärivuotisen hoidon piiriin teknisten palveluiden hallinnoimista teistä kuuluu 168 kilometriä ja talvihoidon piiriin 240 kilometriä. Kiimingissä talvi- ja kesäkunnossapidolle on määritelty seuraavat tie- katu- ja piha-alueita koskevat työt:

Talvikunnossapito:

Aurausviitoitus
Auraus ajoradoilla ja (kunnan kiinteistöjen) piha-alueilla
Auraus kevyenliikenteenväylillä (klv)
Sohjon poisto ajoradoilla, klv:illä ja piha-alueilla
Lumen lähisiirto ja läjitys
Lumen kuormaus ja kuljetus
Pinnan tasaus ja polanteen poisto ajoradoilla ja klv:illä
Liukkauden torjunta ajoradoilla, klv:illä ja piha-alueilla
Sulamisveden haittojen torjunta ja paannejään poisto
Tien alitusrumpujen aukaisu
Liikennemerkkityöt
Valaistuksen korjaustyöt

 

Kesäkunnossapito:

Sorapäällysteisten väylien sorastus
Sorapäällysteisten väylien pölynsidonta
Sorapäällysteisten väylien höyläys ja lanaus
Päällysteiden paikkaukset kylmämassalla
Reunakivien, kiveysten ja laatoitusten hoito
Kuivatusjärjestelmien hoito
Liikennemerkkien ja opastaulujen puhdistaminen ja hoito
Tie- ja katualueiden puhtaanapito
Asfalttimaalaukset
Valaistuksen korjaustyöt
Harjaukset
Niitto

Teknisten palveluiden hallinnoimat liikenneväylät on lisäksi jaettu hoitoluokkiin I, II ja III. Kevyenliikenteen väylät on jaettu kahteen hoitoluokkaan I ja II. Hoitoluokalla tarkoitetaan liikenneväylän kunnossapitoluokkaa. Mitä korkeamman hoitoluokan väylästä on kysymys, sen tärkeämmäksi kyseisen väylän hyvä kunto nähdään. Hoitoluokka määräytyy mm. liikennemäärän, liikenteen luonteen ja nopeusrajoituksen mukaan.

Ensimmäisen hoitoluokan väyliin kuuluvat kunnan taajamien ajoneuvoliikenteelle tarkoitetut pääväylät, joilla on säännöllistä joukkoliikennettä, muuta raskasta liikennettä tai ovat tärkeä osa kevyenliikenteen yhteyttä. Ensimmäiseen hoitoluokkaan kuuluvat myös sellaiset kevyenliikenteen väylät, jotka johtavat isoille työpaikoille, kouluille tai toimivat tärkeinä yhdysteinä taajamien eri osien välillä.

Toisen hoitoluokan väyliin kuuluvat merkittävät kokoojakadut ja –tiet sekä muut kevyenliikenteen väylät. Kolmanteen hoitoluokkaan kuuluvat taajama-alueella olevat asuntokadut ja muut vähempiliikenteiset tiet sekä lähes kaikki haja- asutusalueen yksityistiet, piha- ja tonttitiet. (Alueellisen kunnossapidon kehittämissuunnitelma, Kiimingin kunta 2003.)

Esimerkiksi talvikunnossapitotyöt aloitetaan luokkaan I kuuluvilla teillä kun lunta on kertynyt 3-5 cm. Muilla teillä kunnossapito aloitetaan, kun lunta on kertynyt 7 cm tai lumisateen jälkeen. I- ja II-luokkien kadut pyritään auraamaan ensimmäisenä. Hiekoituksia, höyläyksiä sekä muita teiden ja alueiden kunnossapitotöitä suoritetaan tarvittaessa määrärahojen ja resurssien puitteissa.

TALVIKUNNOSSAPITO KIIMINGIN ALUEELLA

 

Jääli – Välikylä alueella on siirrytty talvikunnossapidon käsittävään alueurakointiin. Kyseistä alueurakkaa hoitaa Tuiran kiinteistöpalvelu Oy. Kunnossapitoasioissa pyydämme ottamaan yhteyttä suoraan urakoitsijaan.

 

Kunnan muulta alueelta kunnossapitoon liittyvät palautteet annetaan edelleen Kiimingin kuntaan.

 

Auraajat toivovat, että yksityisteiden varrella asuvat laittaisivat aurausviitat helpottamaan auraajien työtä. Lisäksi aurausreitti ja kääntöpaikat tulisi pitää tyhjänä kaikesta tavarasta kuten potkureista ja suksista jne.

 

PALAUTTEET TALVIKUNNOSSAPIDOSTA:

Jääli-Välikylän alue:

Tuiran kiinteistöpalvelu Oy
p. 0400 386 504
reino.leskela@gmail.com

Muut alueet:

Kiimingin kunta / Tekniset palvelut
Työaikana:
p. 044 499 3311
katu@kiiminki.fi

Työajan ulkopuolella: (kiireelliset asiat)
p. 0400 679 420